Viimeinen viikko…

Meni surffatessa ja ryypätessä!

Mahtava reissu takana jälleen kerran! Oon liian väsynyt kirjottamaan enempää.
Kiitos Aleksille ja Sallalle jaksamisesta.. Tiedän että varsinkin aamuisin on joskus ollut hankalaa!

Only one Mr Wet in Europe!

Hurjia aaltoja ja oksennusta.

Niin sitä täräytettiin keskiviikko aamuna kello 06.00 kohti Gilin saaria paikallisella minibussikuljetuksella. Auto ja kuski vaikuttivat turvalliselta ja matka lähtikin käyntiin ilman ongelmia. Kerkesimme ajaa noin puoleen väliin satamaa kunnes kuski sai puhelun pomoltaan (ainakin veikkaisin näin) jonka jälkeen kuski huokaisi ja tokaisi jotain (suomennettuna voisin veikata että “VITTU PERKELE”) ja heitti keskellä moottoritietä u-käännöksen. Siitähän se ralli vasta alkoi, istuin kartturin paikalla kivi perseessä kuin Timo aikoinaan kuuluisassa rallipätkässä. Jumalauta en oo ikinä nähny kuskia kuka käytti niin paljon tööttiä! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti todella paljon ja väsymyskin siinä samalla hävisi! Loppupeleissä kävi ilmi, että kuski oli unohtanut pari naaraspuoleista edustajaa kaupunkiin. Tytöt kyytiin ja samanlaista rallia kohti satamaa, ettemme myöhästyisi laivasta.
Laivamatka meni mukavasti katolla aurinko ottaen ja kohta pääsinkin jo ensimmäiseen kohteeseen eli Gili Trawangalle, jossa keli muuttui todella paskaksi..tai no paskaksi täällä päin. Todellisuudessa aurinko meni vain pilveen ja tuuli vähän kovempaa, mutta se on täällä päin paska ilma, vaikka lämpöä riittikin. Gili-T, kuten täällä sanotaan, olisi ollut mukavampi, jos tarkoitus olisi ollut ryypätä ja juhlia. Trawanga oli muuttunut niin kovaksi turistikohteeksi, että kiersin saaren ympäri ja kävin juomassa pari mallasta muiden reissaajien kanssa ja menin nukkumaan. Aamuherätys oli myös yksi helvetin märkäpieru, koska heräsin johonkin paikallisten rukouksiin, joita he soittivat viiden aikaan aamuyöstä kaijuttimista rannalta. Gili-T:n kuuluisat taikasienet jäivät vielä seuraavaa kertaa odottamaan.
Aamulla suunnitelmissa oli lähteä Gili Menolle mutta Menolle päästyäni huomasin, että eihän siellä ollut kuin pari bungalowia ja pelkästään rakastavaisia pariskuntia. Kiersin saaren nopeasti ja lähdin seuraavalla lautalla kohti Gili Airia.
Gili Air oli mielestäni Gilin saarista kaunein ja muutenkin sopivan rento eikä siellä ollut läheskään niin paljon väkeä kuin Trawangalla. Airilta löysin heti hyvän hostellin, mutta en niin hyviä “kämppiksiä”.. Satuin ranskalaispariskunnan kanssa samaan huoneeseen (huoneet olivat neljän hengen huoneita eli ei siis kamalan isoja). Ranskalaispariskunnan (tietenkin kun olivat kotoisin Ranskasta) piti tuoksua myös hyvältä.. Ainakun he lähtivät huoneesta jonnekkin, he pölläyttivät semmosen hajuvesipilven, että heikommalla ois varmaan päähän noussut ne aineet. No mutta Gili Airilla ensinmäisenä päivänä lähdin snorklausretkelle eri saarien ympäristöön. Reissu oli todella huikea kokemus, kun pääsimme uiskentelemaan kilpikonnien kanssa. Olimme kiertäneet jo nelisen eri paikkaa, kunnes tuuli yltyi niin kovaksi, että kapu joutui heittämään luovuuttamaan, ja sanoi, että valitettavasti emme pääse kaikkia paikkoja katsomaan. Tämä tosin sopi minulle, ja tuntui, että niin muillekkin, koska aallokko todella yltyi tosi pahaksi, ja jengi kiljui ja parkui kuin pikkulapset jo. Loppuaika Airilla menikin snorklaillessa saaren ympäristössä ja kaljotellessa muiden reissaajien kanssa!
Paluumatka Gililtä takaisin Balille olikin sitten jotain niin hauskaa ja oksettavaa kuin olla vain voi! Kapteeni tokaisi jo ennen matkaa, että on tulossa todella aallokkoinen reissu, ja että jos kyydissä on lapsia, olisi vanhempien oltava erityisen tarkkana. Pääsimme matkaan, ja jo kahden minuutin jälkeen siirryin itse sisätiloista veneen takaosaan, joka oli avonainen ja ilma kulki hyvin. Ilman tätä ois itelläki lentäny puklu hyvin nopeasti. Penkkipaikat (4Kpl) takaosasta vietiin hyvin nopeasti, minkä jälkeen porukka alkoi istumaan lattialla, ja eikä siinä kauan nokka tuhissu kun ensimmäinen oksenti jo itsensä päälle ja sen jälkeen oksentajia riittikin loppumatkaksi! Tämän jälkeen henkilökunnalla oli tosiaan urakka kiikuttaa oksennuspusseja turisteille ja turisteilla oksennuspussit roskiin. Henkinentaistelu oli kova, kun katsoi porukkaa oksentamassa minne sattuu ja itse koittaa parhaansa mukaan pidättää sitä. Matka kesti varmaan kaksi tuntia ja voitte uskoo että se paatti nimittäin haisi sen reissun jälkeen. Mutta taas vanhana kapteenina selvittiin niistäkin aallokoista ja päästiin turvallisesti satamaan. Viimeinen viikko käytetään kokonaan surffaukseen ja tavoitteeksi otetaan semmoinen, että jos sitä yhden aallon sais rantaan asti ratsastettua laudan päällä.

Captain W.E.T

Extriimiä ja tropiikin ilmastoa!

Alkuviikko tiukkaa reeniä ja rahan säästämistä ja torstaina lähdettiin Nusa Lembongan -nimiseen saareen tutustumaan! Aamulla herätys kello 07.00, mikä oli aika ilkee, kun ottaa huomioon, että olimme edellisiltana suomalaisten opiskelijoiden toogabileissä.. Bailut oli perisuomalaiset, sillä kun kymmenen aikaan saavuimme villalle, niin ensimmäinen mies oksensi altaan reunalla ja kaksi muuta olivat sammuneet makkariin.. Shillä lailla! Kalja maistui ja kansainvälinen tunnelma oli oikein hyvä, ainut miinus vedetään vessasta alas, sillä täkäläinen kalja se taitaa olla meikäläisen herkälle vatsalle liikaa, koska aina kun sitä ottaa, nii sehän ampasee samantien suoliston läpi kaakeliin. No mutta itse saarelle matka sujui hyvin, vaikka välillä liikenteessä sai taas henkensä puolesta pelätä. Saarella vuokrattiin skootterit ja lähdettiin katsomaan minkälaista luontoa sieltä löytyy. Ajelimme aikamme, kunnes löysimme paikan, jossa voi hypätä kalliolta mereen 13 metrin korkeudelta. Vähän se hirvitti, mutta pakkohan se oli kokeilla ja huikeaa oli! Hypystä sen verran, että en ehtinyt jalkoja laittaa kunnolla yhteen, joten Herra Ulkoneva otti vähän osumaa.. Jos olisin tiennyt minkälaisen urakan joutuisin tekemään ennenkuin pääsisin takaisin ylös, niin en olisi hypännyt! Kalliolle pääsi kiipeämään narun avulla suoraan hyppypaikan alapuolelta, mutta se osottautui liian raskaaksi.. Metrin päähän jäätiin, että olisin saanut kiinni metallikehikosta, joka oli rakennettu reunalle, mutta ei vaan voimat riittäneet, joten eiku takasin mereen. Joku aussipoika oli hypännyt jälkeeni ja siinä sitten mietittiin yhdessä mitä tehtäis. Päätimme uida vastarannalle ja käydä katsomassa olisiko siellä miten jyrkkä nousu kalliota pitkin. Matka oli ehkä sata metriä, mutta silti se oli yksi raskaimpia uintireissuja pitkään aikaan virtausten takia. Rannalla sitten lähdimme kiipeämään ylemmäksi ja kylläpä sekin osottautui tuskaiseksi reissuksi, kivet olivat aivan saatanan teräviä ja niitä oli joka askeleella. Kiipesimme jonkun aikaan kunnes tuli taas stoppi vastaan liian jyrkän kohdan takia, samaan aikaan näimme kun muut olivat löytäneet hyppypaikan vierestä kalliosta paikan, josta pääsee ylös.. Eikun takaisin ja ylös! Jäi meikäläisen hypyt sillä kertaa! Illalla löysimme tosi rennon ulkoilmateatterin, jossa oli myös todella hyvää ruokaa. Siellä katsoimme jonkinmoisen rakkaustarinan ja sit petiin! Seuraavana päivänä kävimme aamulla snorklaamassa ja se vasta siistiä olikin! Uimme myös jonkin näkösen jättiläisrouskun kanssa. Luulimme sitä alkuun aikuiseksi, kunnes eräs suomalaispariskunta kertoi, että se oli vauva ja aikuisen evien väli voi olla jopa kuusi metriä.. Oli silläkin jo varmaan 3 metriä, joten se oli ihan tarpeeks iso. Kävimme neljässä eri paikassa ja yhdessä oli myös aika isoja ja tosi häijyn näköisiä fisuja, joilla hampaatki oli kuin mieleni eli terävät ja kiiltävät. Fisut myös kimpoilivat ihan miten sattuu. Loppupäivästä lähdimme kalaan, vaikka paikalliset sanoivat, ettei kala syö tähän aikaan. Mutta halusimme silti kokeilla. Kalastusvälineeksi saimme siiman pätkän ja sitä piti runkata eestakaisin pohjassa..Itse jaksoin sitä paskaa viisi minuuttia. jonka jälkeen aloin ruskistaa nahkaa. Oppaamme kuitenki yritti pitää toivoa yllä ja leikki, että hänellä olisi välillä kala kiinni, mikä oli tosi huvittavan näköistä! Kalasaalis jäi yhteen nemoon, jonka oppaamme sai, mutta ei se haitannut. Viimeisenä päivänä lähdimme katsomaan Mangrove Forestia, joka näytti joltain Amazonilla kuvatulta kauhuelokuvalta. Mutta omalla tavallaan hieno paikka. Sitten olikin eessä takaisin paluu.. Olimme tulleet saarelle fast boatilla, jolla kesti noin 20 minuuttia matkaan. Menomatkalla ei ollut aallokkoa ja reissu olikin oikein mukava, mutta kun lähdimme takaisin, oli aallokkoa ja siitä saatiin toinen hurja retki. Vene keinui ja vispasi aivan hurjana ja kuski vaan paino menemään entistä kovempaa. Japanilaiset tapansa mukaan olivat aivan paskasta jäykkänä ja kyllä se itteenikin vähän hirvitti. Siitä selvittiin ja toiseksi viimeisellä viikolla lähden tutustumaan Gileille!

Terv. Broken testicals

Vesipuisto Surina ja pohjoista kohti!

Uusi viikko lähti käyntiin ja lähettiin käymään vesipuistossa! Olo oli kuin lapsena karkkipäivänä kun saavuttiin paikalliseen Surinaan. Vesipuisto oli huikea kokemus ja varsinkin yksi laite missä mentiin jonkinmoiseen sukkulaan missä alkoi lähtölaskenta ja sen jälkeen lattia lähti alta, varmaan joku 6-8 metrin vapaapudotus kaarevaan putkeen ja siitä vielä täysikierros ylösalaisin. Paras vesipuistolaite missä oon ikinä ollu! Seuraavana päivänä lähdettiin kohti pohjoista Ubudia ja Monkey Forest metsää. Skoottereilla tuolla hullussa liikenteessä tunti oli kanssa hurja mutta selvittiin ja löydettiin halpa “home stay” paikka missä yövyimme. Monkey forest oli hauska ja kaunis paikka ja apinat melkosia vekkuleita. Allulla ja Sallalla nyt tuli lusikallinen housuun jo porteilla ennenkuin oltiin ees yhtään apinaa nähty.. No mut jokainen tavallaan ja he saivatkin kävellä peräpäässä. Seuraavana Aamuna lähettiin jonkinnäköiselle luontopolku kävelylle ja kyllä sitä pääsi taas nauttimaan luonnosta. Sitten olikin lähtö taas vähän pohjosempaa johonki Seminakiin tai vastaavaan ja matkalla kävimme katsomassa miltä ne riisipellot näyttää.. Noh olihan ne siellä mutta nii väsynyttä väkee oli aamun kävelystä niin juotiin vaan tavoista poiketen yhdet bisset kauniissa maisemissa eikä sen kummemmin lähdetty lähempää kattelee miten riisi kasvaa. Pääsimme illasta perille Seminakiin ja juopon tuurilla menimme ensimmäiseen yöpaikkaan mikä osottautui todella hyväksi. Yöllä oli tulossa aikainen herätys kun päätimme lähteä katsomaan auringon nousua ja meidän piti herätä puolen kolmen aikaan, joten aikasin nukkumaan! Yöllä paikallinen opas vei meidät nousupolun alkupaikalle ja siitä alkoi kahden tunnin nousu kohti batmanvuoria (nimi tulee siitä koska vuoren huippu näyttää batmanin hatulta korvineen) nousu oli suht rankka mutta todellakin sen arvoinen. Empähän muista millon viimeks oisin jotain niin kaunista nähnyt paitsi kun kolmen päivän festareiden jälkeen kuka tahansa nainen joka on vetäny silmät soikeena ja tukka jäykkänä 24/7 ja nousee teltasta aamutuimaan katsastaa vieläkö teltan lähettyviltä löytyis sorbuksesta pohjat. Siitäpä sitten lähdettiinki laskeutumaan vuorta hiljaa ja varmasti, pienet iloiset miehet ja naiset vuorotellen kaatuilivat rinteessä mikä oli sinänsä huvittaaa kun katsoi heidän varustusta.. Osalla pelkät läpökkäät ja osalla jotkut oikein kauniit kesäkengät eli oikeen sopivat vuorikiipeilyyn.. Mutta nyt pari huilia ja rahan säästämistä ja sit saaristoa haltuun!

Halki hikisen rannan.

Selamat malal!

Taas päästiin reissun päälle ja tällä kertaa suuntasin Balille. Tiistaina kello 12.45 lentokoneen nokka suuntasi kohti äiti Puutinin lempikaupunkia eli Moskovaa. Lento venäjälle jo oli sinäänsä hauska kokemus koska lentokone kuului Siperian Airlines yhtiölle ja jo nimikin tuntuu epäilyttävältä.
Lentokoneessa olin yksin koko penkkirivillä ja nukuinkin koko matkan koneen laskua lukuunottamatta missä kone viippui ja vaappui kuin poikamies nakkikioskilla lauantaina tanssimatsin jälkeen. Laskusta kuitenkin selvittiin ja seuraavaksi seikkailimme kahden Mikkeliläisen nuoren neidon kanssa jotka olivat menossa Australiaan välivuotta pitämään, iso kiitos heille matkaseurasta ja toivottavasti löydätte töitä ettei mene ryyppäämiseksi koko reissu! 🙂
Venäjän jälkeen oli vuorossa likainen mieleltään ja myös ilmaltaan oleva Hong Kong. Siellä ei sitten nähnyt oikeasti 200metrin päässä olevia kerrostalon ylimpiä kerroksia.
Vihdoin Balilla missä orjani Aleksi “Lettumaisteri” (nimi ei liity mitenkään naisiin paitsi jos he leipovat hänellä lettuja) oli vastassa jo lentokentällä “Märkä-Simo” kyltti kädessään kuten kuuluikin. Vähän se epäilytti lettupojan skootterin kyytiin hypätä tietäen hänen ajotaidot. Lettu osottautui kuitenkin luotettavaksi kuskiksi täällä Balin HELVETIN vaarallisilla teillä. Siis jumalauta täällä oikeesti lauletaan Nygårdin onko sulla pokkaa biisiä samalla kun ajetaan, ei mitään jiitä!
Ensimmäisenä päivänä.. No tietenkin ryyppäämään eikä siinä vaiheessa 22tunnin lento painanut jaloissa yhtään.
Juhlimme erään saksalaisen syntymäpäiviä huvilalla missä Aleksi ja Salla asuivat. Luulin että juhlisimme tällä huvilan porukalla mutta ei mennyt kuin puolituntia ja paikka oli täynnä saksalaisia mutta ei naisia. Meno alkoi muistuttaa Projekt X elokuvaa koska porukkaa ravasi koko ajan vain lisää ja lisää.. Onneksi kello oli jo paljon ja lähdimme klubille jatkamaan missä oli hipedi hopedi pippalot. Aamulla lähdimme aikaisin rannalle ja päiväntasaajan aurinko teki historialliset temput ja poltti meikäläisen naaman, ikinä ennen en ole palanut ja nytkin ylpeilin että emmä mitään aurinkorasvaa tarvitse mutta niin sitä vaan kärsittiin pari päivää sen jälkeen. Mikään muu paikka ei kyllä tosin palanut joten vielä on vähän ylpeyttä jäljellä.
Pari päivää meni biitsillä makoillessa ja tutustuttiin myös surffaukseen mikä tarvii vielä vähän reeniä tai sitten mulla oli vaan liian pieni lauta koska tuntui että se upposi vaan pinnan alle kun meikäläisen lihaksisto siihen päälle pääsi.
Neljäntenä päivänä lähdettiin Aleksin kanssa etsimään paikallista poliisilaitosta mistä hankittaisiin minulle paikallinen ajokortti. Matkalla törmäsimme kuitenkin taksin oveen mitä Aleksi ehti kuitenkin hieman väistää mutta ei lähelläkään tarpeeksi. Yksisuuntaisella kadulla mikä on yksi Kutan ruuhkaisin tie joku perkeleen lihava aussi keijukainen aukaisi oven tien puolelta ja siitähän sitä sit otettiin vähän osumaa. Tilanteessa ei onneksi käynyt pahemmin mutta huvittavinta oli kun tilanteessa taksikuski vilkaisi vain taksia tuli toteamaan että kaikki on hyvin ja lähti mikä ei nyt sinäänsä ihmetytä enään kun pari päivää lisää katsellut tätä liikennettä. Neito oli tietenkin pahoillaan ja väänti itkua mikä ei nyt siinä tilanteessa kiinnostanut ollenkaan ja ärsytys senkuin kasvoi kun nainen kertoi katsoneensa takapenkiltä kuskin peilistä ettei takaa tulee ketään.. Ei tullut naiselle mieleen kääntää pääntä ja katsoa ikkunasta tuleeko ketään. No mutta haavoja on nyt paranneltu paikallisilla yrteillä ja hierojilla ilman onnellista loppua.
Kävimme katsomassa myös auringon laskua mikä oli todella kaunista. Livemusiikkia, sishaa ja olutta siinä se mieli vasta rentoutui.
Loppuviikosta suunta kohti pohjoista ja saa nähä mitä siellä tulee sattumaan!

Suuri ja ihmeellinen Lontoo.

Mikäs sen parempi tapa päättää reissu kun viettää viimeiset neljä päivää Lontoossa.
Lähdettiin Dublinista liikenteeseen kohti Lontoota lautalla perjantaina. Kuten tähänki asti, eihän se mennyt niinkuin suunniteltiin. Herättiin aamu kuuden aikaan hostellilla kun lautta lähti kahdeksalta. Luulimme että olimme varanneet tarpeeksi aikaa reissuun mutta haaveet kaatu samaan tahtiin kuin Pahojen Poikien pankkiryöstö.
Myöhästyttiin tunti lautasta ja seuraava lähti vasta iltapäivällä tasan kolme reikäleipä.
Mieleen tuli heti mukava hostellin peti missä olisi voinut tosiaan aikaa taas viettää vähän enemmän mutta minkäs teet, karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
Päästiin lopulta lauttaan ja matka kohti Holy Headin satamaa alkoi. Holy Headista saimme onneksi oikeestaan aika suoraan junan Chesteriin ja sieltä sit Lontooseen.
Olimme Lontoossa noin kymmenen aikaan illalla, joten koko päivän reissanneena ei muuta jaksanu kun kävellä hostellille ja soittaa Matille et tulee nukuttaa.
Aamulla oli onneksi uusi päivä (no shit?) aikaa tutustua Lontooseen ihan kunnolla. Kävimme jopa turistikierroksen kävelemässä, ilmaisen tottakai. Eipä siinä sit muuta sattunu ihmeellistä kun että illalla loppu pesuaineet, joten oli niillä muilla huonekavereilla kestäminen. Varsinkin tossa Ronissa kun se poika tahtoo vaan hikoilla kuin sika jouluna. Mut ei auttanut kuin miettiä että huomenna on päivä parempi, niin se jeesuskin ristillä tuumas ja oikeessahan se oli. Seuraavana päivänä nimittäin odottikin taivas kuten melkein meilläkin kun lähdettiin tutustumaan Lontooseen lainapyörillä liikenteen sekaan. Syke oli varmaan koko neljä tuntisen pyöräily reissun aikana noin 170. Aivan mielenvikast oli vetää munamankelilla siel autojen seassa ja viel vasemmanpuoleisen liikenteen sääntöjä noudattaen!
Toinen päivä kyl menikin sit oikeestaan samaan tahtiin, perkule kuumetta vaan meinas nostaa allekirjoittaneella mutta vanhana sotakoneena keho on onneks sen verra tottunu noihin taisteluihin että se selätettiin yhdessä yössä.
Hmm olihan se kolmaskin päivä mut empähä mää muista mitä me tehtiin, tuskin mitään tähtitieteellistä.
Sitten tulikin “last day in trip” niinku täällä päin sanotaan. Lentokentälle heittää laukut säilöön ja sit takas kaupunkiin missä odottikin taas yksi elämäni positiivisimmista yllätyksistä. Mentiin perkule kattoo vielä musikaali! Kyll, nou homo! Oli nimittäin elämäni ensimmäinen mutta ei varmasti viimenen!! Aivan mielenvikanen shouuu!
Hmm eipä siinä sit muuta tässä lentokoneessa teillä tätä viimestä ehtoollista veisaan.
Matka oli kokonaisuudessaan elämäni yksi hienoimmista ja varmasti rikkaimmista seikkailuista.
Mutta eihän reissu eikä mikään onnistu kunno matkakaveria, tästä kuuluu ISO hansikas alias Ron Jeremy, apidi ramzi veli Aapolle! Parempaa matkaseuraa ei olisi voinut pyytää!
Ja niille faneille kanssa iso kiitos ketkä hyppäs reissuun mukaan. Naamakirjan runsaasta palautteesta päätellen on se teilläkin ollu hupia ja hyvä niin! 🙂
Ps. Niille kelle lupasin sen kuvan meikän ultimaattisesta paljaasta selästä nimmareiden kanssa niin ne kuvat lähtee viikonloppuna sit tulemaan!

Hyvästi, kiitos ja palataan seuraavana vuonna kun tullaan kattoo Lontooseen MJ Thriller musikaali!
-Veljekset Wet&Ron

Dublin.

Oiskohaaan se jopa ollu tiistai kun saavuttiin Dublinin satamaan. Sen tarkempia tuloaikoja en voi kertoa, kun oli perskuta rallaa niin kova sumu etten pystyny auringosta tarkkaa aikaa katsomaan, mut väittäisin että noin kaheksan aikaan, niin ainakin kännykkä näytti.
Eka ilta menikin suunnistaessa hostellille mikä ei nyt niin helppoa siinä sumussa ollut, ihan oikeesti ei siellä edes tulevaisuuttaan nähny. Mut onneksi muistin vanhan palvelustoverini tärkeän vinkin jos joskus sattuu eksymään. Ensiksi pitää kysyä itseltään “Mieti mitä Gandalf tekisi?” Ja sitten käännytään aina vain oikealle kuten Gandalf ja tsädääm olet kohta perillä koska olethan koko ajan kääntynyt oikeaan suuntaan.
Eka päivä meni oikeastaan hostellilla makaillessa, mutta käytiin me vähän pyörii kaupungillakin. Se on vaan välillä niin hemmetin raskasta tää reissaaminen.
Toisena päivänä käytiin reissun ensimmäinen ihan oikea turistikierros kävelemässä jonkun sortin ryhmän kanssa. Todella mukava juttu kun kuuli vähän Dublinin historiaa ja ei tarvinnut ite suunnistella kohteisiin, senkun kulki perässä ja piereskeli.
Toinen päivä alkokin sit perinteisellä olympialajilla, kun kaikille miehille tuttu aamupalan jälkeinen aamuripulijuoksu starttas oikein koko hostellin voimin. Olympiakultaa voittaneena olikin sit hyvä startata päivä kunnon Jiiliha annoksella.
Taidettiin siinä päivällä käydä taas tutustuu kaupunkiin mut illalla olikin sit taas meno hurjaa, kun lähettiin pubeja kiertelee ja sattumoisin oli ihan syykin juhlaan, kun juhlittiin Quinnesin vuosipäivää.
Ei se vitsi ole että Irlantilainen pubi tunnelma on ihan omaa luokkaansa. Meno oli jokaisessa pubissa iha älytön, suoraan ku jostain elokuvasta. Live musiikki pauhas älyttömän täysii, olut oli halpaa ja ihmiset aivan pelit seis.
Ilta meni muuten hyvin, mut perkule meikän varotuksista huolimatta toi Apidi on niin helkkarin kova jakamaan tota lippistään, niin eikö sen jotkut brittimuijat lopulta hävittäny. No ei siinä kun tanssikengät jalkaa ja opettaa tytöille valssin peruskuviot, vähän siinä hirvitti tyttöjen puolesta mut, oppivathan asian.
Dublini oli siis kaikin puolin siisti paikka!
Nyt Lontoossa reissun vikat päivät ja sit kotiin! Suomesta tuleekin sit viimeinen pläjäys!

-BPK (Beer Pong King) W.E.T

Supersankareita ja Jalkapallo huumaa.

Adios amigos! (jos sanan “poo” paalle laittaa “o”:n pilkut tulee sana “poo”) tyhminmatkin varmaan tajus etta ei oo kaytossa kaikkia kirjaimia.

Saavuttiin Manchesteriin oo sunnuntaina tai maanantaina, ei niin tarkkaa muistikuvaa ole. (eika johdu alkoholista)
Matka suju hyvin kun paastin alkuun Hollannin puolelta lautalla Harwichiin ja sielta junalla Lontooseen. Alkuperainen suunnitelma oli tulla saman paivan aikana Dubliniin asti mutta olis menny niin yohon et paatettiin vetaa nopean pysahdyksen taktiikalla Manchesterin kautta ja se oli viisas paatos!
Tultiin Manuun joskus abouttia rallaa viitta vaille 2 ja hostellimme oli onneksi melkein juna-aseman vieressa (Kiitos ammattimaisen, suorastaan ilmiomaisen kokemukseni hostellien buukkauksesta).
Hostelli oli erittain mukavan olonen ja viela hienomman siita teki ilmotustaulu missa oli Manchesterin paivan tarkeimmat tapahtumat, sielta bongattiin paikallinen sodan aihe nimeltaan “Manchester Derby” eli City vastaan United.
Eikun helevetin akkia stadikalle lippuja ostamaan mustilta markkinoilta (Tiedan kylla mista markkinat ovat nimensa saaneet mutta onkohan kukaan ikina miettinyt, etta voishan se nimi tulla myyjistakin. Nimittain voisin vaikka veikata etta ihan sama missa pain maailmaa ollaan, aivan sama mika laji on kyseessa niin mustien markkinoiden lippuja on myymassa myos musta mies).
Olen kylla kuullut huhuja ja puheita Englannin fudiskulttuurista mutta ei sita usko ennenkuin sen nakee.
Ensimmaisena kun lahdimme hostelilta kavelemaan kohti stadikkaa niin huomio kiinnittyi mellakka poliisien maaraan, niita oli aivan vitusti. Toisaalta kun miettii nii en yhtaa ihmettele miks niita pitaa olla, jo siina kavellessa kun sattu nakymaan pubi missa oli punaisia valoja ja pari Unitedin fania jonossa niin HERRAJUMALA mika huutelu alkoi.
Jos United fanit ois ollu yhtaan enempaa kannissa niin varmasti oltais kyselty tanssikenkia ja lippuja siihen tivoliin. Suomipoika mietti siina vaiheessa et pitaiskohan kayda muutama olut ostamassa alkupaloiks mutta sekin ajatus rapistui kun poliisi auto pysaytti yhden kannattaja porukan kun pojat joi kaljaa lasipullosta, sen verran kuultiin siina tilanteessa etta kadulla ei saa juoda pulloista kaljaa, koska ne pullot luokitellaan aseiksi. Ihan jarkevaa ajattelua minusta kyllahan silla pullolla hadan vaatiessa pahaa jalkea saa.
Itse matsia ei voi sanoin kuvailla, jokaisen on nahtava se tunnelma itse.
Toisena paivana lahdimme sit kiertelemaan nahtavyyksia. Nahtavyyksien kiertely tosin jai helvetin isoon ostoskeskukseen ja jalkapallo museoon. Etenkin jalkinmaista suosittelen jokaiselle urheilun ystavalle ja varsinkin niille fudisniiloille.
Museo oli aivan alyttoman hieno paikka ja jalkapallon historiaakin tuli tutustuttua paljon. Arvostus taas yhta hienointa pelia kohtaan nousi todella paljon. Jotain varmaan kertoo paikasta sekin etta noin 90% kolmesta tunnista minka vietimme siella olin aivan kananlihalla.
Illaks sit takasin hostelille vartioimaan kansaa. Ostimme ostarilta aivan torkeet Donatello ja Spiderman jumpsuit asut mitka vedimme paalle illalla ja hieman levottomia alettiin sit lietsoo ihan tosissaan.
Jossain vaiheesa tilanne oli se et meikalainen vetaa pizzaa keittiossa ja pyorittelen nunchakoita kasissa ja Api on ovella selittamassa mitenka pelastaa hostellin kansan Jokerilta, kyllahan siina aamulla mietti taas et ihan hyva et tanaan jatketaan matkaa. No mut oli siel viel sit yolla hostellin oma “leffa-ilta” mika piti olla vissiin isokin tapahtuma, mutta eihan siella ollut minun ja Apin lisaksi kuin 3 ihmista. (varmaan ihmiset jatti meidan sekoilun takia tulematta, Ken tietaa mut Barbi ei.)
Ny taas Dublinis vaannetaan tata tekstia aivan alyttoman dubstepin soidessa taustalla kun viereinen rouva (noin 60-vuotias rinnoista paatellen) tahdittaa menemaan. Tasta on pakko saada kuva. Mut ylihuomenna sit kohti Lontoota ja sielta se matka sit kaykin vahiin kun pitas taas kuulemma kylmaan, koti Suomeen palata. Herrajumala sataako siella oikeesti lunta?

-Sir Turtle Donatello and Spiderman.

Amsterdam, kahviloita ja punaisia lyhtyjä!

Kyllä, kävimme kahviloissa opettelemassa aakkosia ja kyllä, kävimme myös punaisten lyhtyjen alueen kävelemässä läpi. Ja ei, emme käyneet huorissa, 100euroa tuusonista on liian kallis hinta jopa massikeisarin lompakolle. Herää kysymys mistä hinnan saimme? Hintaa kysyttiin punaisten lyhtyjen turisti oppaalta, osallistuimme nimittäin Punaisten lyhtyjen turistikierrokselle ja semmonen on olemassa.

Tärkeimmät kun on alta pois, niin tarviikos tähän muuta kirjoittaa?

Mut jos jotain kiinnostaa niin Amsterdam oli kaunis kaupunki, ihmiset todella rentoja (jaa-a , mistähän johtuis? ) ja yllättävän halpakin.
Tulimme Amsterdamiin keskiviikko iltana abouttia rallaa 9 tiennoilla. Kävimme tutustumassa lähi kahvilaan ja siitä sit kohti hostellia mikä sijaitsi 40km kaupunki alueen ulkopuolella, mikä ei kyllä sinäänsä haitannut hyvien kulkuyhteyksien takia ja hostellikin oli mukavan rento. Teki oikeastaan helkkarin hyvää pari päivää tätäkin ruumista rentouttaa.
Ensimmäinen päivä ja oikeastaan toinenkin päivä meni kahviloita ja nähtävyyksiä kierrellen, illaks sit aina pelaamaan hostellille star warssia pleikkari kakkosella, kyllä nimittäin sielu lepäs siinä vaiheessa.
Hostellilla oli hauskoja tyyppejä monessakin mielessä.. voitte kuvitella tilanteen kun on kaksi noin 22-vuotiasta miestä joista toinen puhaltelee saippuakuplia ja toinen rikkoo niitä ja molemmat meinaa kuolla nauruun, kaiken kruunaa yks ameriiiiikan kaveri joka omissa tripeissään kyselee koko ajan vaan että “mitä vittua tapahtuu?” Oli nimittäin hauska tilanne!
Eipä siellä kummempia, kolme päivää meni tosi nopeesti ja nyt koitetaan päästä mahdollisimman nopeesti Dubliniin. Palataan sieltä!

-Notorius P.A.D.E

Pariisi ja Viimeinen Ristiretki.

En edes enään muista kuinka pääsimme Pariisiin, mutta vaikeaa se oli. Kaksi päivää ja yks yö kuitenkin sitä matkaa tehtiin ja luulimme että Pariisissa saisi vihdoinki huilata.
Mielikuvat pikku huilaamisesta kuitenkin karisivat hyvin äkkiä pois kun pääsimme iltapäivästä Pariisiin ja aloimme etsiä hostellia. Alottelijan virheitä taas mutta olisi nyt luullut että Pariisissa olisi sen verran hostelleja että meillekkin yksi löytyisi. Tieto oli karmiva kun huomasimme että Pariisin ja jopa sen lähipitäjien hostellit olivat aivan täynnä.
Siinä sitten taas miettimään mihin yöksi ja kyselemään lähtisikö yöjunia vielä, no eipä lähteny niitäkään. Ainut vaihtoehto olisi ollut lähteä paikallisjunalla vetämään rinkiä ja toivoa että pääsisimme jotenkin aamuksi takaisin Pariisiin.
Olimme reissanneet jo niin kauan että oltiin jo aika finaalis, joten päätimme että Jäämme yöksi Pariisiin ja nukumme vaikka asemalla. Karu totuus tuli kuitenkin yöllä kun asema suljettiin yhdeltä yöllä ja avattaisiin taas viideltä.
Siitä alkoi elämäni yksi jännittävimmistä öistä. Ensimmäisenä etsimään sadesuoja ja pienen seikkailun jälkeem päädyimme jonkun paikallisen kahvilan terassin sadesuojan alle, jossa joku paikallinen pultsari kuorsasikin jo. Siinä vaiheessa ei paljon naurua muusta saanu kuin kuunnella aina 10minuutin välein ku pultsari laski unissaan leijaa. Eikun makuupussi auki ja peitoks, oli nimittäin melko kylmä yö. Tärkeimmät tavarat piiloon reppuun ja reppu perseen alle piiloon. Pilkkimistä se uni siinä oli ja kiitos siitä, nimittäin heräsimme Apin kanssa juuri kohtalon aikaan kun paikalle iski paikallisia orpoja nuoria. Huonolla englannilla puheneet pojat varmaan luulivat että mekin olimme orpoja kun ei meiltä näkynyt vaatteita eikä reppuja kun kaikki oli piilossa makuupussin sisällä. Onneksi näin, yksi pojista jäi juttelemaan meille kun muut menivät aivan rauhassa keikkaamaan pultsaria, pultsari heräs mut eipä se siinä tilanteessa voinu kun huutaa ja toivoa ettei pojat pieksis sitä. Pojat onneks lopulta lähtivät ja me pakkasimme ennätys nopeesti tavaramme ja hiivimme asemalle joka onneksi oli jo auki. Mieli siinä vaiheessa oli jo loppu ja kun huomasimme että damiin pääsisi heti aamusta oli se enemmän kuin uskomaton tunne, vihdoinkin vähän rentoutumaan ja nukkumaan. Loppupäivä menikin taas matkustaessa ja paikallisjunia vaihtaessa.
Huh lopulta päästiin damiin ja hostellille. Kyllä siinä Apin kanssa mietittiin et ois siel Pariisis voinu käydä pahemminkin mut onni oli taas tällä kertaa mukana.
Nyt pari päivää vierähtää täällä damissa ja sit Englantiin!

-Patruus.